1922–1947
Yleisurheilu menestyksekäs, palloilulajit kasvussa
HIFK:n seuraavat 25 vuotta käynnistyivät vahvasti yleisurheilun merkeissä, kun taas eri palloilulajien vahvistuminen ja nousu Suomen huipulle voimistui 1930-luvulla. Otsikon vuosiin sisältyy myös muutaman kokonaan uuden HIFK-lajin syntyminen: suunnistus, jääkiekko ja käsipallo tulivat mukaan HIFK-perheeseen täydentäen seuran lajitarjontaa entistä monipuolisempaan suuntaan.
Seuran vahva yleisurheilumenestys jatkui tutunlaisena myös 1920-luvulla, ja HIFK saavutti vielä kolme uutta Kalevan maljaa vuosina 1923, 1924 ja 1933. Vahvoja Tähtipaitaa kantaneita yleisurheilijoita oli jälleen lukuisia niin kansallisella kuin kansainväliselläkin tasolla ja HIFK:n yleisurheilijoiden nimissä oli useita Suomen ennätyksiä ja SM-tason mitaleita.
Erik Wilén voitti peräti 50 SM-kultaa uransa aikana ja on seuran toistaiseksi ainoa olympiamitalisti yleisurheilussa voitettuaan olympiahopeaa 400 metrin aitajuoksussa Pariisin olympialaisissa kesällä 1924. Kansainvälistä yleisurheilumenestystä tuli myös käsittelyssä olevan aikakauden loppupuolella, kun vuoden 1946 EM-kisoista tuli kaksi mitalia: Bertel Storskrubb voitti Euroopanmestaruuden 400 metrin aitajuoksussa ja Nils Nicklén puolestaan EM-pronssia korkeushypyssä.
Bebbestä tulee Euroopan mestariksi viimeisellä esteellä Oslossa.
Palloilulajien vahvistumisesta seuran sisällä kertoo esimerkiksi HIFK:n ensimmäinen jalkapallon Suomen mestaruus vuonna 1930, eli reilut 20 vuotta seuran jalkapallojaoston perustamisesta. Mestaruus oli useamman vuoden menestyksen seurausta, sillä HIFK oli voittanut SM-hopeaa kahtena edellisenä vuotena. HIFK:n seitsemästä jalkapallon Suomen mestaruudesta peräti viisi kappaletta on peräisin ajanjaksolta 1922-1947: Tähtirinnat olivat maamme terävin kärki jalkapallossa myös vuosina 1931, 1933, 1937 ja 1947. Lisäksi HIFK voitti SM-hopeaa myös 1934 ja 1935 sekä SM-pronssia 1932 ja 1936.
IFK:n kaikkien aikojen paras jalkapallojoukkue, mestarit vuonna 1933: takarivi vasemmalta oikealle: Gunnar Åström, Ernst Grönlund, Albin Lönnberg, Holger Salin, Olof Strömsten; keskirivi: Ali Nylund, Jalle Malmgren, Leo Karjagin; eturivi: Frans Karjagin, Gunnar Närhinen, Ragnar Lindbäck.
Jääpallossa HIFK:n alkuvuosien menestysputki taantui selvästi 1920-luvulla. HIFK:n vuoden 1929 SM-hopea oli seuran ensimmäinen SM-mitali jääpallon kymmeneen vuoteen, mutta sitä seurasi nopeasti uusia mitalivuosia. Vuoden 1933 SM-hopeamitalia seurasi 13 peräkkäistä mitalia, joista mestaruuksia oli yhteensä kuusi kappaletta. Sotavuosina 1940 ja 1942 jääpallon SM-mitaleista ei pelattu ollenkaan.
HIFK:n suunnistusjaosto perustettiin virallisesti helmikuussa 1934, vaikka laji oli HIFK-yhteisölle tuttu jo entuudestaan. Lajijaosto otti myös hiihdon ohjelmistoonsa. Suunnistuksen ensimmäinen SM-kulta saavutettiin syyskuussa 1936 Kaj Englundin voitettua Vihdissä järjestetyt SM-kisat. Englundin lisäksi HIFK:n edustajia oli myös sijoilla kaksi, kolme ja neljä, ja kymmenen kärjessä peräti seitsemän urheilijaa edustivat stadilaisseuraa.
Käsipalloa on HIFK:ssa pelattu 1940-luvulta lähtien. Seura niitti tässäkin lajissa heti loistavaa menestystä, sillä HIFK voitti miesten SM-kultaa vuonna 1945 ja naisten SM-kultaa vuonna 1946.
Käsipallon lisäksi HIFK:n tämän päivän suurin laji, eli jääkiekko, sai alkunsa seurassa tarkastelussa olevan neljännesvuosisadan aikana. HIFK:n ensimmäinen jääkiekko-ottelu pelattiin helmikuussa 1928. Seura kohtasi Suomen historian toisessa SM-tason jääkiekko-ottelussa Kiffenin. Helmikuussa 1929 HIFK:n jääkiekkotoimintaan tuli kuitenkin 18 vuoden tauko, sillä laji oli mukana seuran lajien kirjossa seuraavan kerran vasta tammikuussa 1947.
Pelle Lindholm tyypillisessä bandykeeper-torjunnassa.
Näihin 25 vuoteen ei kuitenkaan mahtunut pelkästään urheilullista menestystä. Sotavuosien suuret surut ja niistä syntyneet inhimilliset menetykset vaikuttivat luonnollisesti myös HIFK-yhteisöön. Vuosikokousten ja muiden tilaisuuksien yhteydessä kunnioitettiin talvi- ja jatkosodissa kaatuneiden HIFK-jäsenten muistoja. Kaatuneiden muistaminen on edelleen yleistä HIFK:n lajiseurojen toiminnassa Itsenäisyyspäivän yhteydessä.
Lopuksi vielä hauska kuriositeetti – nimittäin HIFK:n seuralehti Helsingfors Kamraten ilmestyi ensimmäisen kerran vuonna 1925. Lehti on aktiivinen osa HIFK:n monilajiyhteisöä tänäkin päivänä. Se ilmestyy neljä kertaa vuodessa tarjoten seuran jäsenille kattavan katsauksen seuran eri lajien ajankohtaisista kuulumisista.
Lähteet:
Björkman, Ingmar: Idrottsföreningen Kamraterna r.f. – 100 år för Finlands idrott/100 vuotta Suomen urheilun hyväksi, 1897-1997 (1997)